18.5.2014

Viikko katsaus

Maanantai: kävely 1,5h
Tiistai: vesijuoksu 1h
Keskiviikko: kävely 45min
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: -
Sunnuntai: kävely 20min


Jotain sentään saanut tällä viikolla aikaiseksi vaikka onkin tuntunut ettei ole muuta tehnyt kuin käynyt töissä ja nukkunut.
Ruokailut sujuivat alkuviikosta hyvin, mutta loppuviikko onkin sitten mennyt päin honkia.
No uusi viikko ja uudet kujeet.

Täällä ollaan vieläkin vähän kipeenä ja puolikuntoinen, toivon vaan että tämä menis nopeesti ohi.
Ja pääsis taas harrastamaan, uusia juttuja kun on luvassa.

Vaa'alla en tällä viikolla käynyt ja seuraava punnitus meneekin ensi torstaihin.

Tänään oli mahtava ilma ja grillikausikin tuli avattua.


Vaikka tuli lautanen täyteen herkkuja, ei tullut ähky olo kun oli salaattia, kasviksia ja kanaa.
Ja hyvää oli!!


Pölkyille yritin saada vähän väriä samalla kun katsoin höntsä futista.

Ensi viikkoon!!


16.5.2014

Kurkku kipeänä aamuun ankeaan

Koko alkuviikon olo on ollut tosi voimaton ja usein töiden jälkeen olenkin vain syönyt ja käynyt sen jälkeen päikkäreille, jotka tosin ovat kestäneet iltaan asti. Töissä on jaksanut käydä vaikka kurkku onkin ajoittain tuntunut karkealta. Ja loppuviikko onkin vapaata täynnä ja tietenkin minä olen silloin kipeä :( 
No eikö se niin ole että kunnon työntekijä sairastaa vapailla ;) 

Palataan asiaan sunnuntaina!!


8.5.2014

18. Punnitus

Jaaha, viikko taas mennyt mutta mitään ei ole aikaiseksi saanut :D 
En ymmärrä miten tämä aika taas juoksee, no onneksi kesä on edessäpäin.

Mutta asiaan, tänään oli taas vaa'alle nousu päivä ja luku oli 90,3kg.

Alkuviikko on mennyt täysin penkin alle, koska päätä on särkenyt melkein 24/7 ja sain vielä kaiken kukkuraksi muutaman migreeni kohtauksenkin. Pimeässä huoneessa peiton alla siis ollaan oltu. Ja kuten olen aikaisemminkin sanonut että kun migreeni tulee hävii kontrolli syömisestä kokonaan ja vatsasta tulee pohjaton. Nyt ei onneksi herkkuja sinne uponnut. 

Tänään olisi vuorossa siivouspäivä ja illalla aijon raahata itseni ulos ja lenkille.

Mukavaa loppuviikkoa ja palataan!!!!

2.5.2014

17. Punnitus

Päiväthän tässä menee sekaisin näistä pyhistä vaikka vuorotyössä käynkin ja viikonpäivät muutenkin sekaisin. Mutta siis tänään aamulla muistin käydä vaa'alla ja sehän näytti seuraavaa 89,9kg.
Eli suht samoissa vielä pyöritään. Muutama repsahdus vappuna tullut mutta, mutta no mitään ei enää sille mahda. 

Lenkillä ja uimassa en ole käynyt tällä viikollaa kertaakaan. Mutta ulkona on tullut kuitenkin oltua ja pihahommia tehtyä, kai noiden kivien nostelu jotain kuluttaa :) 

Mutta matka jatkuu ja pyritään pysyä ruodissa ja nostaa peppu ylös sohvalta lenkille ja uimaan.

29.4.2014

Ahaa-elämys

Sain tänään päikkäreiden jälkeen jonkun ahaa elämyksen ruokailun suhteen. 
Viime päivinä ruokailu on ollut vähän mitä sattuu ja milloin sattuu. No tänään siis laitoin ruokalistan oikein paperille :) eipä tarvitse ajatella milloin syö ja mitä syö. Ja kaupassakin kävin pitkästä aikaa oikein ajatuksen ja kauppalapun kanssa, ei siis tullut heräteostoksia. 



Ja kauppareissun tein vielä oikein pyörällä. 



Ja sitten siihen minun kesän pahimpaan vastukseen, PEHMIKSEEN!!!
Se vain on niiiin hyvää ja kun se kuuluu kesään. 
No ehkä sitä osaa tänä kesänä syödä kohtuudella. 
(tänään tuli käytyä syömässä yksi pehmis töiden jälkeen ;) )

Kesää on muutenkin tullut mietittyä kun on kaikenlaisia menoja ja haluaisi jotain uutta vaatetta juhliin yms. niin pakko tässä on nyt tehdä jotain että saa painoa pudotettua vielä kesäksi.

Ei siis auta kun mennä eteenpäin (olen tainnut sanoa ennenkin) että päästään joskus tavoitteeseen.

Torstaina palataan taas punnituksen parissa, 
yritän muutenkin kirjoitella tänne nyt useammin kuulumisia ja tuntemuksia.




24.4.2014

16. Punnitus

Pitkästä aikaa tänään tuli sitten käytyä vaa'alla aamusta. Semmoista lukemaa se näytti kuin 90,0kg.  Noh, tulos oli oletettavissa. 
Tällä viikolla ei ole tullut tehtyä lenkkiä tai käytyä uimassa. Joskin olen kyllä rehkinyt tuolla takapihalla haravoiden yms. Siitä nyt on varmasti jotain hyötyliikuntaa hieman saanut. 

Kesää ja kesävaatteita on tullut tässä parina päivänä mietittyä ja sieltä ehkä taas saanut pientä lisä tsemppausta, koska tarviin kesäksi uusia vaatteita ja todellakin haluaisin ostaa niitä pienemmässä koossa kuin aikaisemmin tai nyt. 
Että jos taas saisi otettua itseään niskasta kiinni ja raahattua itsensä sinne lenkille ja uimaan ja katsomaan mitä sinne suuhunsa laittaa. 

En ymmärrä että mistä se tahto ja itsekuri alkuvuodesta löytyi kun pystyin niin hyvin kieltäytymään kaikesta kielletystä ja nyt saa taistella itsensä kanssa jokaisesta pienestäkin asiasta. Voi kun sen tahdon taas löytäisi jostain tuolta takaraivosta. 
Nää torstait on ollut mulle se uuden viikon aloituksia ja niin se on nytkin, ei auta muuta kuin mennä eteenpäin koska taaksepäin ei tämän homman kanssa mennä.

Ja pitkästä aikaa aamulla maistui aamupala eli kaurapuuro. 



20.4.2014

Valoa tunnelin päässä

Pientä tsemppausta on tällä viikolla ollut tuon liikunnan suhteen, vaikka välillä tuntuu että väkisin on saanut itsensä ulos raahata.

Maanantaina: kävely 1h
Tiistai: kävely 1h + vesijuoksu 1h
Keskiviikko: -
Torstai: kävely 1h
Perjantai: kävely 1h
Lauantai: kävely 1h
Sunnuntai: -

Vaikkakin nyt pitäisi lenkkien maistua kun ostin uudet lenkkarit. Tai no näitä ei kyllä ihan lenkille ole tarkoitus laittaa vaan kävelykengiksi ostin kaupungille yms hengailuun, vaikka värit kyllä sopisi hyvin lenkkitakkiin.



Muutenkin on tullut kierreltyä kaupungilla ja kaupoissa etsimässä jotain kivaa vaatetta kevääksi, mitään ei kuitenkaan ole löytynyt. Mulla on joku väri jakso menossa kun haluaisin uusia ihanan värisiä vaatteita, mustaa kun tuolta kaapista löytyy melko paljon.

Takapihalla on tullut myös haravoitua ja muutenkin laitettua pihaa kesäkuntoon. 
Hommasin kesäksi myös pienen kasvilaatikon missä saan kasvatettua vähän salaattia ja yrttejä. Muutenkin tekisi mieli laittaa tuonne takapihalle pieni kasvimaa, mutta ei nyt taida tänä kesänä sellaista keretä tehdä. Ehkä ensi vuonna sitten.



Kirsikkatomaatteja laitoin myös amppeliin tulemaan, saa nähdä miten satoa rupeaa tulemaan.



Täällä ollaan siis kesään valmistauduttu, että voi alkaa jo tulla :)