28.2.2014

8. Punnitus

Punnitus oli poikkeuksellisesti tällä viikolla tänään perjantaina, koska eilen aamulla tuli hieman kiire lähteä töihin ja unohdin käydä vaa'alla. 
No vaaka näytti tänään aamulla 89,5kg.
Pudotusta viime viikosta on -0,5kg ja kokonais pudotus on nyt -8,8kg

Nyt on päästy sinne 80 puolelle, vaikkakin vain hyvin vähäsen mutta kuitenkin :)
Se näyttää aina paljon paremmalta ja saa myös hyvän fiiliksen kun se ensimmäinen numero pienenee.

 Viikko lähenee loppuaan ja viikonloppu on ihan ovella.
Itsellä viikonloppu menee töissä, mutta jotain ekstraa on myös luvassa.

Hauskaa viikonloppua!!!


25.2.2014

Uudet kengät ja hyvä fiilis

Vanhat ulkoilukengät ovat tulleet tiensä päähän ja kun viimeksi ne tekivät sen mojovan rakon kantapäähän päätin hankkia uudet. 
Nämä kengät löytyi ihan sattumalta ja vielä puoleen hintaan. 
Kengät ovat
 HALTI VERLA DX W TREKKING SHOE





Eilen kävin lenkillä näitä kokeilemassa ja hyviltä tuntui jaloissa.
Ja kun ovat vielä oikean värisetkin niin nappi ostos ollut. :)

Hyvä fiilis tulee näistä kahdesta vapaasta. Mitään ihmettä en ole tehnyt lähinnä vain fiilistellyt ja ottanut rennosti. Ja niinhän sitä vapailla pitääkin tehdä.
Uimasta tulin juuri kotiin, tunnin kävin taas pulikoimassa ja siitä tulee vielä se extra hyvä olo.

23.2.2014

Viikko vetelee viimeisiään

Viikko taas vierähtänyt kuin huomaamatta ja ensi viikolla alkaakin jo maaliskuu. 
Tällä viikolla pääsin myös tuohon 90kg ja se oli tooosii mieleinen juttu.
Siitä sai mukavaa uutta tsemppiä tähän projektiin. 

Tällä viikolla kävin uimassa kerran ja vesijuoksemassa kerran. Kolmannen kerran piti mennä mutta väsymys vei voiton, muutaman tunnin unilla ei jaksanut enää työpäivän jälkeen mennä. 

Mutta tavoite oli myös saada itseni iltaisin/aamuisin lenkille. Siinä olen onnistunut ja pari kertaa kävinkin. Siitä se lähtee pienin askelin. 

Ensi viikko menee samoilla sävelillä tuon liikunnan suhteen eli uintia ja lenkkiä. 
Mua kovasti kiinnostaisi alkaa käymään salilla ja tunneilla. Mutta en tiiä mikä siinä on ettei tule hankittua sitä kuntosalikorttia. Aikaisemmin kävin uimahallin "salilla" mutta nyt se on remontissa niin ei ole tullut käytyä missään. 
No nyt mennään vielä näillä ja täytyy vielä mietiskellä että minne sitä olisi kiinnostusta ottaa kortti.

Ruokailut on sujunut myös suunnitelmien mukaan.
Olen yrittänyt muistaa ottaa ruokakuvia, on vaan aina niin kiire syömään etten muista kuvia räpsiä ennen kuin lautanen on tyhjä. ;) 

Nimipäivä kahveille tein tälläistä herkkua.
Ohje oli kinuskikissan sivuilta ja hyvää oli.


Vieraille laitoin loppu kakun mukaan, niin ei tule itselle himoa syödä loppu kakkua.

Tälläinen viikko oli täällä ja ensi viikko alkaakin kahdella vapaapäivällä, lempeä lasku siis uuteen
viikkoon.





20.2.2014

Yksi tavoite saavutettu!!

Jeee!!!
Piti pikaisesti tulla kertomaan mitä vaaka aamulla näytti.
90,0kg!! 
Kokonais pudotus on nyt -8,3kg.
Tästä saa kyllä puhtia taas tähän päivään, eilen en kerennyt/huvittanut tehdä mitään liikuntaa ja nyt on taas sitä intoa täynnä kun saavuttanut jotain.

Seuraava isompi tavoite on taas se seuraava kymmenluku eli 80kg. 
Siihen voisi keksi itselleen jo jonkinmoisen palkinnon. 
Tästä 90kg saavutuksesta palkitsen itseni menemällä uimaan ja sen jälkeen töihin.
:)




18.2.2014

Molskis ja loiskis

Tänään pistäydyin töiden jälkeen vähän kiertelemässä vaatekauppoja. Hirveästi tekisi mieli ostaa kaikkea, mutta maltan kyllä mieleni ja jätän vaatteet kauppaan. 
Yleensä ostan vaatteet heti jos nään jotain kivaa ja paljon on tullut kaikkea ostettuakin mutta sitten kun pitäisi jotain laittaa päälle niin vaatekaapista ei löydy mitään päälle. Tämä on varmasti monelle naiselle tuttu juttu. Kaksi isoa ikean kassia odottaa tuolla kirpparille menoa, olen aika ronskilla kädellä karsinut vaatteita kaapista. Ja siellä on paljon sellaista, mitä on ehkä kerran tai kaksi käytetty ja sitten ne on jäänyt kaappiin pyörimään. Myöskin tuo painonnousu on ollut osa syy asiaan. 
Laukkujen kanssa mulla on myös joku ongelma ja niitäkin on kirpparille paljon menossa.
Ja saapahan sitten ostaa uusia vaatteita kun paino tästä vielä tippuu. 

Palataan tuohon otsikkoon, 
tänään kävin pitkästä aikaa kunnolla uimassa. Tunnin uin reippaasti ja tuli kyllä hyvä olo. Olen vedessä kuin kotonani, rakastan vettä. 
Eikä siinä vielä kaikki, oikein reippailin uimahallille, 1h20min. Olisin reippaillut vielä takaisin kotiinkin mutta mennessä sain mojovan rakon kantapäähäni ja pääsin sitten autolla takaisin kotiin. 
Pitäisi hankkia uudet kengät, kun tuolla sohjossa ei kyllä lenkkareilla viitsi mennä. 

Nyt voikin käpertyä sohvalle viltin alle hetkeksi ja aloittaa kanava surffauksen. 

Palaillaan taas torstaina kun on punnitus päivä!!

17.2.2014

Loma lusittu ja arki koittaa taas

Loma on nyt lusittu ja paluun arkeen koittaa huomenna. 
Loma oli oikein antoisa ja irtiotto mun tavallisesta arjesta. Tietenkin jännitti että meneekö tämä painonpudotus ihan penkin alle lomaillessa mutta onneksi ei ole mennyt. 

Tänään aamulla vaaka näytti 91,3kg!!! Jeeeee!!!! 

Ruokailu ei ollut yhtä säännöllistä kun arkena yleensä, enkä laskenut kaloreita tai kulutusta. Siksi siis jännitti tuo vaa'an tulos mutta hyvähän se oli. Jotenkin sitä tuntuu että on syönyt hirveästi ja paino varmasti noussut kun ei ole tiennyt todellisia kalorimääriä mitä on suuhunsa laittanut. En kuitenkaan osaa vielä arvioida kaikkia ruokia mitä yleensä syön että paljon niissä on kaloreita. 
Aivan herkutteluksi loma ei kuitenkaan mennyt, sorruin kyllä niihin munkkeihin jotai tuli 2 syötyä ja pizzaan.
Noh, nyt homma jatkuu taas entiseen malliin ja katsotaan mitä sinne suuhun laitetaan.

Tänään vietettiin tyttöjen kanssa aikaa ja käytiin ulkona syömässä ja illalla katsottiin Suomen peliä. Pelin lomassa syötiin muutama karkki ja keksi. Karkkilakko päättyi siis tänään. 

Olen kyllä itsestäni todella ylpeä tuon herkku-ja karkkilakon takia, että tosiaankin olen ollut 1,5kk ilman niitä. En nyt kuitenkaan aio niitä joka päivä syödä mutta ehkä silloin tällöin voi karkkipäivän viettää. Pitäisikin ottaa itselle käyttöön karkkipäivä, niin olisi aina joku päivä mitä odottaa :D

Uinti jatkuu myös ensi viikolla ja aion käydä hallilla ainakin 3 kertaa ja vielä kun saisin itseni tekemään iltalenkin vaikka kahtena iltana viikossa. Se voisikin olla ensi viikon tavoite 3krt uinti/vesijuoksu ja 2krt iltalenkki. 
Mun on aina jotenkin helpompi toteuttaa nuo liikunnat kun merkkaan kalenteriin että mitä milloinkin teen, kun että tekisin aina fiilis pohjalta miltä sillä hetkellä tuntuu hyvältä tehdä.

Ensi viikon punnitus on normaalisti torstaina ja katsotaan mitä vaaka silloin näyttää kun syödään ja liikutaan taas normaalisti ja hyvin. 

12.2.2014

Pulkkailua

Juuri kun on edellisessä postauksessa hehkuttanut ettei ole tullut herkuteltua niin heti retkahdin. 
No se minulle suotakoon ;) olenhan lomalla ja kauan sitä lakkoa on kestänytkin. Mutta nyt saa herkut taas jäädä, vaikka kyseessä olikin yksi vaivainen munkki.
Ja sen eteen on tullut kyllä tänään tehtyä töitä. 
Tämän nimittäin kun kapuaa ylös niin kuluttaa varmasti jotain.




Ja vauhdikkaasti tulee myös alas. 
Tämä on sellainen paikka missä tulee varmasti käytyä joka ilta kävelemässä ylös ja pulkalla sitten
alas. Tämä kun on sen verran iso pulkkamäki että aikuisetkin voi hyvin olla hieman lapsellisia ja laskea aina uudestaan ja uudestaan. :)
Tai niin minä ainakin teen.

Jotenkin kaipaan vaa'alla käyntiä. Vaikka en kotonakaan joka päivä käy niin nyt olisi kiva kun voisi hieman seurata miten paino menee. Vaikka uskon etten saa täältä lisäkiloja mukaani mutta kyllä sunnuntai aamuna vaa'alle nousu hieman jännittää jo nyt.